Lämmitysmuotojen muutokset taloyhtiöissäLämmitysmuodon muutokset esimerkiksi öljy- tai kaukolämmöstä maalämpöön vaikuttavat myös kiinteistön sähköpääkeskukseen, kaapelointeihin ja liittymistehoihin. Teemme taloyhtiöille kartoituksen ja laadimme raportin lämmitysmuodon muutoksen vaikutuksista sähköjärjestelmiin. Samalla kartoitukseen voidaan sisällyttää myös sähköautojen latauspisteiden alustava suunnittelu (sähköautojen latauspistekartoitus).
Aurinkoenergian ja myös tuulivoiman hyödyntäminen kiinteistön energialähteenä yleistyvät. Teemme kattavasti lähtötietokartoitukset ja suunnitelmat uusiutuvien energiamuotojen hyödyntämisestä kiinteistössä. |
Kartoitus ja suunnittelu taloyhtiöilleTeemme taloyhtiöille kartoituksen olemassa olevasta sähköverkosta ja sen valmiudesta esimerkiksi maalämpöjärjestelämän hankkimiseen. Selvityksessä keskustellaan energiayhtiön, maalämpöjärjestelmän toimittajan ja LVI-suunnitelijan kanssa kokonaisratkaisusta.
Laadimme esityksen kustannuksiltaan järkevistä sähkömuutostöistä, joka sisältää myös alustavan kustannusarvion. Taloyhtiön hallitus saa päätöksen tekemisen tueksi selkeä raportin, joka kertoo: Mitä muutoksia sähköjärjestelmät vaativat ja millainen kustannusvaikutus niillä on hankeeseen. Sovi kartoitus ottamalla yhteyttä lomakella tai
soita numeroon 020 155 3555 |